Ajatuksia elämästä Tokiossa

Helou! Nyt kun puoli vuotta Japanissa tulee pian täyteen ja parin kuukauden mittainen sadekausi on käynnissä, ajattelin viimein istua alas kirjoittelemaan satunnaisia ajatuksia täällä olemisesta tähän mennessä.

Lyhyesti tämänhetkisestä elämäntilanteestani sen verran, että olen tosiaan täällä töissä ”eikaiwassa”, eli englannin kielen keskustelukoulussa, toisin sanoen firmassa, jonka olemassaolo ja bisnesidea perustuvat siihen, etteivät japanilaiset opi koulussa puhumaan englantia lähes lainkaan. Kieltä kyllä opiskellaan vuosikausia, mutta opetus pohjautuu kommunikaation sijaan lähinnä kieliopin pänttäämiseen ja erinäisten fraasien ulkoa opetteluun. Siispä minulle riittää oppilaiksi kaikenlaisia ihmisiä koululaisista kotivaimoihin ja bisnesmiehiin. Tästä lisää ehkä joku toinen kerta, tänään yritin kirjoitella Japanista ylipäätään (vaikka lipesinkin kyllä kertomaan työjuttuja kesken tekstin useaan otteeseen…).

Nopea kotoutuminen

Jostain syystä tunsin oloni kotoisaksi heti tänne saavuttuani, tammikuun alussa. Ensimmäinen yö omassa kämpässäni oli tosin aika rankka, alkuvuodesta lämpötilat ulkona olivat nollan maissa, minulla ei ollut vielä internetiä käytössä, enkä osannut lukea ilmalämpöpumpun kaukosäätimen kirjoitusmerkkejä. Aikani nappeja satunnaisesti paineltuani päädyin nukkumaan ulkovaatteet päällä, läpi yön hytisten. Saatuani wifin käyttöön ja perehdyttyäni keskeiseen lämmitysaiheiseen sanastoon kaikki olikin jo seuraavana päivänä ihan kohdillaan. Ensimmäisiä päiviä lukuun ottamatta en ole kohdannut kummempia vastoinkäymisiä, arki täällä on ollut yllättävän helppoa ja tavallista.

Monessa suhteessa japanilaiset ovatkin ihan samanlaisia kuin suomalaiset. Molemmat ovat tyypillisesti alkuun varautuneita ja ujoja, mutta parin tuopin jälkeen innoissaan laulamassa karaokea, tekemässä uusia tuttavuuksia ja sammumassa kaduille. En osaa enää laskea, kuinka monta kertaa olen nähnyt siistiin pukuun pukeutuneen miehen nukkumassa asvaltilla tai junan lattialla, salkku tyynynä.

Yksi suurimmista eroista on toki valtava ero ihmisten määrässä. Silti, vaikka Tokion metropolialueella asuukin noin 40 miljoonaa ihmistä, saa täällä olla pitkälti rauhassa omissa oloissaan. Esimerkiksi junissa ihmiset ovat erittäin taitavia pysyttelemään omissa pikku kuplissaan, syventyen kirjoihin tai puhelintensa näyttöihin. Kaikkialla onkin aivan hiljaista, vaikka juna olisi niin täynnä ettei sen sisällä mahdu edes vaihtamaan asentoa. Siinä on jotain oudon harmonista, miten pieneen tilaan survoutunut väkijoukko huojuu samaan tahtiin täyden junan laidasta laitaan katosta roikkuvien kahvojen vinkuessa samaan rytmiin. Jollain tavalla Tokio onkin kummallisen unelias suurkaupunki, ainakin heti kaikkein eläväisimpien naapurustojen ulkopuolella. Esimerkiksi rakennukset täällä ovat matalia verrattuna vaikkapa Hong Kongin pilvenpiirtäjiin.

Suurista ihmismääristä huolimatta japanilaiset ovat kuitenkin jatkuvasti huomaavaisia toisia ihmisiä kohtaan. Ensimmäisinä viikkoinani yksi viihdyttävimmistä kulttuurieroista täällä oli se, kuinka kävellessäni  epähuomiossa vastaantulijoiden tielle paikalliset kumarsivat anteeksipyytäen ja siirtyivät pois tieltäni. (Alkuaikoihin verrattuna olen nyt toivoakseni oppinut navigoimaan paremmin täysillä kaduilla ja juna-asemilla.)

Valtavan ihmismäärän lisäksi toinen suurimmista eroista suomalaisten ja japanilaisten välillä onkin japanilaisten jatkuva kohteliaisuusfraasien viljely. Siinä missä keskivertosuomalainen törmätessään ohikulkijaan kadulla heittää nopean ”Oho”:n, japanilainen pyytää kauniisti anteeksi, vaikkei olisi lainkaan syyllinen tilanteeseen. Tästä hyvä esimerkki on kuinka yhtenä erityisen ruuhkaisena iltapäivänä eräällä Tokion vilkkaimmista metrolinjoista löin vahingossa tuntematonta miestä kyynärpäällä naamaan. Aika lujaa. Hämmentyneenä yritin keksiä riittäviä sanoja anteeksipyynnölle, mutta miespä kerkesi ensin ja pyysi minulta vuolaasti anteeksi. Jossain muussa maassa olisin varmaan oppinut liudan paikallisia kirosanoja, mutta tästä kohtaamisesta jäi vain hämmentynyt olo.

Kohteliaisuusfraaseista yksi hassuin on mielestäni ”Shitsurei shimasu”, kirjaimellisesti ”Olen epäkohtelias”, käytännössä jotakin tyyliin ”Pahoittelut häiriöstä”. Moni käyttää tätä jatkuvasti, esimerkiksi täydessä junassa jonkun viereen istuessaan. Huvittaa ajatella, mitä vieruskaveri Helsingin metrossa ajattelisi, jos alas istuessani painaisin pääni nöyrästi alas ja pahoittelisin häiriötä. (Mainittakoon kuitenkin, että jatkuvan kumartelun ja anteeksipyytelyn omaksumiseen ei minulla omakohtaisesti mennyt kauaakaan, olisinko vain luontaisesti pahoillani olemassaolostani.)

Ylityöllistettyjä lapsia, nuoria ja aikuisia

Kolmas iso ero Suomen ja Japanin välillä on Japanin rankka koulutus- ja työkulttuuri. Lapsia treenataan pienestä pitäen vaativia korkeakoulujen pääsykokeita varten. Minulla on useita ala-asteikäisiä oppilaita, joiden profiileissa lukee, että heidän opintojensa syy on kirjaimellisesti yliopiston pääsykokeet. Siellä me sitten yhdessä piirtelemme värikynillä ja pelaamme Unoa, koska eihän pääsykokeisiin ole aikaa enää kuin noin kymmenen vuotta.

Yläasteikäisillä paineet kasvavat, esimerkiksi viikko sitten yksi selkeästi ylityöllistetty teini-ikäinen oppilaani nukahti kesken oppitunnin. Opetan tosiaan vain ja ainoastaan yksityistunteja, joten tilanne oli suht huvittava. Kävi kyllä tätä oppilasta sääliksi ja teki mieli antaa toisen ottaa rauhassa torkut, mutta pakkohan minun oli havahduttaa tyttö ja pokkana jatkaa tekstikirjan parissa. 

Käy myös jatkuvasti ilmi, ettei opettamillani teineillä yleisesti ole hurjemmin vapaa-aikaa. Jokaiseen opettamaani oppituntiin sisältyy alkuun small talk -osio, joka nimensä mukaisesti keskittyy vain mukavien jutteluun. Näiden teinien kanssa kyseinen osio vaatii ekstravaivannäköä, koska simppeli ”What have you been up to?” johtaa tyypillisesti pelkästään vastaukseen ”Studying”. 

Toki minun mielikuvani japanilaisista lapsista ja nuorista on muodostettu hyvin pienen ja etuoikeutetun otoksen pohjalta, eihän kaikilla tietenkään ole varaa tai edes kiinnostusta laittaa lapsiaan kalliille yksityistunneille tavallisen koulun lisäksi. Käsittääkseni iso osa oppilaista kuitenkin jatkaa normaalin koulun jälkeen illaksi ”cram schooliin” jatkamaan opintojaan läksyjen ja itsenäisen pänttäämisen parissa. Nämä oppilaat, jotka tulevat minun tunneilleni tulevat sinne vielä tämän cram schoolinkin päälle. Moni käy myös kuusipäiväistä kouluviikkoa. Jännä ajatella, miten oman koululaisuran suurimpiin haasteisiin kuului yleensä se, miten oli tylsää, eikä mitään tekemistä. Luksus!

Ylityöllistetyistä teineistä tulee tietty ylityöllistettyjä aikuisia. Työelämässä pitkät tunnit ja kovat paineet ovat lähes itsestäänselvyyksiä, ja suurimmassa osassa japanilaisista firmoista ylitöiden tekeminen on pakollista ja palkatonta. Moni pysyy toimistolla jopa iltakymmeneen asti. Tällä viikolla yksi asiakkaistani iloitsi, kun oli päässyt töistä ”ajoissa”, jo ennen iltakahdeksaa. Japanin stereotyyppiset toimistotyöläismiehet ns. ”salarymen” ovatkin tyypillisesti hyvin omistautuneita työpaikoilleen. Esimerkiksi yksi vakio-oppilaistani tekee oman kertomansa mukaan niin pitkiä päiviä toimistolla, että kerkeää pitkien työmatkojen jälkeen nukkua vain neljä tuntia per yö. Yksi syy tähän tosin on varmaan myös se, että sama tyyppi jatkaa lähes poikkeuksetta työpäivän jälkeen työkavereidensa kanssa illaksi izakayaan (japanilaistyyliseen pubiin).

Tosiaan jännä juttu, miten nopeasti tänne kotiuduin. Kaikista omituisimpiinkin asioihin tottuu yllättävän nopeasti, esimerkiksi jatkuva kumartelu ja anteeksipyytely tulevat jo ihan ajattelematta. En kuitenkaan usko, että vaikka olisin täällä kuinka kauan tottuisin vetämään paikallisten tyyliin aamupalaksi nattoa ja misokeittoa (hapatettuja soijapapuja käyneiden soijapapujen kera, namnam). Edelleen paistelen täällä joka aamu paahtoleipää kaasuhellalla, koska kämpältä löytyy leivänpaahtimen sijaan vain riisinkeitin.

Noniin, eiköhän siinä ollut enemmän kuin tarpeeksi yhtä kertaa varten! Tästä tuli loppujen lopuksi melkoinen tajunnanvirtasekasotku, mutta pidän nyt standardini sen verta matalalla, että saan edes joitain ajatuksiani jaettua. Kertokaa ihmeessä, jos mikään tietty aihe täällä kiinnostaa, sepustan minkä osaan!